18.1.2017 – Vetoa ja voimaa sopimuspalokunnille
Syksyllä 2016 alkoi Suomen sopimuspalokuntien liiton hanke nimeltään Vetovoimainen sopimuspalokunta. Mistä on kyse? Hankkeen lähtökohtana sopimuspalokuntatoiminnasta toivotaan tulevan entistä vetovoimaisempaa, jotta myös tulevaisuudessa on turvattu luotettavuus, ammattitaitoisuus ja lähtövarmuus.
Fakta on se, että monin paikoin palokunnat kokevat rekrytointivaikeutta. Kuinka saada ihmisiä innostettua mukaan tänä aikana, jolloin heidän ajastaan kilpailevat työn ja perheen lisäksi harrastukset kuntosalista olutkerhoihin ja sitoutumiseen vaikuttavat muutot ja matkustelu? Palokunnan on vaikeampi esittäytyä houkuttelevana kuin vielä jokin aika sitten, kilpailevaa ajanvietettä kun on tullut valtavasti. Vapaaehtoistyönä suositaan näistä syistä tänä päivänä entistä enemmän lyhtyaikaista ja projektityyppistä osallistumista.
Kuinka siis saadaan motivoitua mukaan uusia, innokkaita palokuntalaisia? Ajatellaanpas hetki kuviteltua henkilöä, kutsutaan häntä vaikka Mikoksi. Mikko on 27-vuotias yksineläjä Porista. Hänen elämäänsä täyttää työ trukinkuljettajana ja taekwondo-harrastus. Vapaa-ajan hän käyttää pleikkarin pelaamiseen ja yöelämään. Mikko on kuullut vpk-toiminnasta, mutta ei ole ajatellut mukaan menemistä sen syvällisemmin. Kuvitellaanpa toinenkin henkilö, olkoon hän vaikka Sini. Sini on 35-vuotias perheenäiti Kouvolasta. Hänen kiireiseen elämäänsä kuuluu kolmivuorotyön lisäksi kolmen lapsen paimentaminen ja harrastuksiin kuljetus. Sini kaipaa omaakin harrastusta ja on joskus harkinnut palokuntaan liittymistä. Miten voisimme saada palokuntatoiminnan vetovoimaisuutta kasvatettua esimerkiksi Mikon ja Sinin silmissä?
Sopimuspalokuntatoiminnalla on oma erityisroolinsa, joka on hyvä myös Mikon ja Sinin ymmärtää. Sanonta kuuluu, että sopimuspalokuntaan liittyminen on vapaaehtoista, mutta osallistuminen pakollista. Palokuntalaisuus on elämäntapa. Tämän minä, palokuntatoimintaan mielenkiinnolla tutustuva henkilö, olen oppinut ensi metreillä. Olen myös ymmärtänyt, että pelastustoimi on riippuvainen sopimuspalokunnista – pelkästään ammattipalokuntavoimat eivät riitä kattamaan maamme tarpeita. Sopimuspalokunnilla on merkittävä rooli yhteiskuntamme turvallisuudessa ja sen ken mukaan lähtee, täytyy tehdä se tosissaan.
Tästä lähtökohdasta ei voi tinkiä, mutta keinoja lisätä vetovoimaisuutta varmasti löytyy. Yksi tapa lisätä imua on pyrkiä vaikuttamaan siihen mikä ei toimi. Palokunnissa koetaan ilmapiiri pääsääntöisesti hyväksi ja leppoisaksi ja palokuntalaiset kokevat saavansa tukea perheen lisäksi palokunnan työkavereilta.
Nämä ovat hienoja ja vetovoimaisia asioita ja kertovat että Suomessa on useita palokuntia joissa asiat ovat hienosti myös työhyvinvoinnin saralla. Itsekin olen saanut ilon tällaisissa palokunnissa vierailla. Kuitenkin merkittävissä määrin on noussut esille avoimemman keskustelukulttuurin tarvetta ja jopa suoranaista kiusaamista ja kuppikuntaisuutta. Tilastoihin voi tutustua Hyvinvoiva sopimuspalokunta- selvityksestä (http://www.sspl.fi/files/329-SSPL-HA-raportti-1-2013.pdf). Ne kertovat muun muassa, että sopimuspalokunnissa omakohtaisen henkisen väkivallan kohteeksi tai kiusatuksi on joutunut 8,4 % vastaajista. Osuus on selvästi suurempi kuin vertailuaineistossa. Tämä on seikka johon sopimuspalokuntien liitolla on tahtotila vaikuttaa. Arvostavaa kohtaamista ja keskustelua voidaan edistää monin keinoin, ja tähän liittyvää helppokäyttöistä ja toivottavasti innostavaa materiaalia saadaan kaikkien sopimuspalokuntien käyttöön tämän vuoden aikana.
Toinen tapa lisätä vetovoimaisuutta voisi olla, että palokunnassa ihminen saa kehittää itseään monella tavalla. Tänä päivänä itsensä kehittäminen kiinnostaa ja myös palokunta tarjoaa tähän oivia mahdollisuuksia. Sen lisäksi, että opitaan kattotyöskentelyä, perusselvitystä, savusukellusta tai liikenneonnettomuudessa toimimista, on mahdollista oppia ja harjoitella myös muita taitoja joista on hyötyä elämässä. Tällaisia taitoja ovat muun muassa vuorovaikutustaidot, ryhmätyöskentelytaidot ja itsensä johtamisen taidot. Tällaisia taitoja voidaan ohjatusti harjoitella ja hyvin suunniteltu materiaali on vetäjän tukena ohjaamassa työskentelyä. Hyvä yhteistyö edistää myös työturvallisuutta.
Terve vuorovaikutus ja saumaton yhteistyö, siinä arvokkaita tavoitteita. Jos siis Sini saisi Päivä paloasemalla -päivässä vieraillessaan vaikutelman, että palokunnassa vuorovaikutus toimii avoimesti ja kunnioittavasti – kuten hän on työpaikallaan perhekodissa tottunut – hän saattaisi harkita mukaan tulemista vakavasti, ja kenties ottaa vanhimman lapsensakin mukaan nuorisotoimintaan. Jos taas Mikko saisi ajatuksen, että palokunnalla on tarjota paitsi mahtava porukka, myös työelämän valmiuksia kehittävää aktiviteettia, hän saattaisi hyvinkin innostua uudestaan lapsuuden haaveestaan ryhtyä sammutusmieheksi.
Mikko ja Sini toki ovat kuvitteellisia hahmoja ja yllättyisin jos tilanteet toistuisivat kuvatunlaisina. Joka tapauksessa se suuri määrä hyvää, niin ihmisten yhdessä vietetyn ajan muodossa, kuin siinä ehdottoman välttämättömässä työssä jota sopimuspalokunnat tekevät yhteiskunnan eteen, on asia jota haluamme vaalia. Tehkäämme siis oma parhaamme jotta palokunnat säilyvät vetovoimaisina vielä hamaan tulevaisuuteen.
Heini
