14.2.2017 -Löytyykö imua?
Tiedätkö sen tunteen, kun olet töissä ja ajatus suorastaan lentää, hommat hoituu ja ajankulu vallan katoaa? Olet energinen ja tarmokas, työ mielekästä, sillä on selkeä merkitys ja se haastaa juuri sopivalla tavalla. Ajattelet, että juuri tällaista työn pitääkin olla! Toivon, että olet kokenut tämän tunteen. Kyseessä on työn imu. Työn imu muistuttaa flow-tilaa, mutta on pidempikestoinen työhön liittyvä tunne. Työn imua ei voi tuntea koko aikaa, mutta suurin osa ihmisistä raportoi tuntevansa työn imua vähintään viikoittain. Joillekin se voi olla tuttu alkuhuumana uudessa työpaikassa, jollekin toiselle taas pitkän uurastuksen, kenties vaikeidenkin vaiheiden jälkeinen palkinto, kun asiat ovat asettuneet vihdoin työssä kohdalleen.
Entä oletko kokenut työhön liittyviä toisenlaisia, tummasävyisiä tunteita? Suurta, vapaa-ajallekin ulottuvaa väsymystä ja uupumusta, josta ei vaikuta palautuvan viikonloppunakaan. Ajatuksia siitä, että työn merkitys ei enää tunnu olevan läsnä ja oman tekemisen tarkoitus on hävinnyt jonnekin. Silloin saattaa eristäytyä muusta työyhteisöstä ja huomata oman asenteensa kyynistyneen. Mielessä voi käydä, että en osaa hommaani, ei minusta ole tähän. Jos nämä ajatukset ovat tuttuja, tunnet ikävän tyypin nimeltä työuupumus.
Nämä molemmat kokemukset lienevät jossain määrin osa lähes jokaisen työhistoriaa. Työuupumuksen oloja voi käydä mielessä raskaana päivänä, vaikka valtaosan aikaa kokisi voivansa hyvin. Mutta jos uupumuksesta tulee vallitseva olotila, eikä siitä enää palaudu työpäivän jälkeen, on aika pysähtyä miettimään tilannetta vakavasti. Silloin on aika muutokselle, joko työssä tai laajemmin elämässä. Kannattaa muistaa, että työn takia ei koskaan kannata uhrata terveyttään.
Miten sitten voitaisi pitää uupumusta loitolla ja lisätä työn imua? No esimerkiksi tehtävänkuvaa tuunaamalla omia toiveita vastaavammaksi. Omat vaikutusmahdollisuudet työhön lisäävät myös työn imua. Pelkkä mahdollisuus vaikuttaa ei kuitenkaan riitä, vaan työroolit ja tavoitteet on syytä olla selkeät. Kun raamit ovat kunnossa ja tavoite selkeä, voi toteuttamistapa ja -järjestys olla vapaampi. Sen sijaan liian vapaa tehtävänkuva on uhka työn imulle. Tällöin vaihtoehtojen loputtomuus voi aiheuttaa ylikuormittumista ja stressiä.
Ja hei, työn imu on tarttuvaa! Kannattaa siis hakeutua hyvällä meiningillä varustettujen tyyppien seuraan. Tai alkaa itse sellaiseksi. Sitä paitsi työn imu ei pelkästään palkitse työntekijää itseään, vaan työnantajakin hyötyy siitä. Imussa olevat työntekijät ovat nimittäin tuottavampia. Merkitystä työn imussa on myös sillä, kuinka organisaatio tukee työn ja muun elämän yhteensovittamista ja mahdollistaa joustoa työajoissa ja –tavoissa. Kun organisaatio tukee muun elämän joustavaa yhdistämistä työelämään, on helppo kokea imua.
Toimiva työelämä tukee palokuntatoimintaa. Kun töissä jaksaa hyvin, riittää paukkuja työpäivän jälkeen vielä harjoituksiin ja päivystykseen. Koska sopimuspalokuntatoiminta ei ole kokopäivätyötä, on syytä huomioida ihmisille muualta elämästä tulevat kuormitustekijät. Niiden painolasti vaihtelee tilanteittain ja joskus voi olla aika ottaa palokunnassa vähän rauhallisemmin. Toisaalta innostava ilmapiiri palokunnassa voi antaa voimaa jaksaa työelämän pyörteissä, myös silloin kun on rankempi vaihe menossa. On henkilökohtaista mikä on sopiva tapa toimia oman parhaan jaksamisen kannalta. Palokunnassa on syytä pyrkiä siihen, että toiminta siellä tuottaa siinä määrin iloa, jotta se toimii voimavarana varsinaiseen työelämään. Näin hyöty on kaikille mahdollisimman suuri. Työn imua jokaiseen palokuntaan!
Heini