Sopimuspalokunnat ovat vuosikymmenten ajan turvanneet suomalaisten arkea tarjoamalla nopean ensivasteen – erityisesti siellä, missä ambulanssia voi joutua odottamaan liian pitkään. Nyt tämä kansallinen turvaverkko on uhattuna.
Ensivaste on järjestelmä, jossa ensivastekoulutuksen saaneet sopimuspalokuntalaiset tai pelastajat saapuvat sairaskohtauksen saaneen tai vakavasti loukkaantuneen potilaan luokse paloautolla. Ensivastetoiminnan tarkoitus on lyhentää potilaan kriittisen hoidon aloittamisviivettä, sekä tarvittaessa tukea ensihoitajien (eli ambulanssin) henkilöstön työtä potilaan kanssa. Ensivasteyksikkö ei korvaa ensihoitoyksikköä, vaan toimii tärkeänä täydentävänä lenkkinä hätätilanteiden hoitoketjussa. Varsinkin harvaan asutuilla alueilla ensivaste voi olla ratkaiseva tekijä potilaan selviytymisen kannalta. Ensivastetoimintaa tehdään myös saaristossa ja erilaisissa tapahtumissa esimerkiksi Rajavartiolaitoksen, Suomen meripelastusseuran ja Suomen Punaisen Ristin toimesta.
Hiljainen alasajo uhkaa koko järjestelmää
Viime vuosina ensivasteen roolia on järjestelmällisesti heikennetty. Hälytyskriteerejä on kiristetty, lääkehoidon käyttöä on rajoitettu ja sopimuspalokuntien toimintaa on sysätty marginaaliin – kuten Pirkanmaan tilanne karulla tavalla osoittaa. Alueella on käytännössä päätetty lopettaa lääkkeiden käyttö ensivasteessa vastuulääkärin päätöksellä, ilman lainsäädännöllistä pakkoa tai tavoitellen kustannushyötyä. Tämä linjaus tarkoittaa, että esimerkiksi anafylaktisen shokin saanut potilas voi jäädä ilman hengen pelastavaa adrenaliinihoitoa, vaikka ensivasteyksikkö olisi ensimmäisenä paikalla.
Yhdenvertaisuus murenee
Valtakunnallisesti tilanne on epätasainen. Joillakin hyvinvointialueilla ensivaste toimii edelleen täysipainoisesti, toisilla sitä ei enää juuri käytetä. Tämä tarkoittaa, että kansalaisten saama apu ei määräydy tarpeen, vaan enemmänkin sattuman mukaan. Yhdenvertaisuus on yksi sosiaali- ja terveydenhuollon perusarvoja – mutta nykyinen kehitys murentaa sen perustaa. Tällä hetkellä voimassa oleva kansallinen vaade siitä, että ensivasteyksikön pitää tavoittaa potilas 15 minuuttia ennen ambulanssia, voi johtaa tilanteisiin, joissa apu olisi ollut paikalla nopeammin, mutta ”liian lähellä” oleva ambulanssi aiheuttaa sen, että potilas joutuukin odottamaan ensimmäisiä hoitotoimenpiteitä pidempään.
Toimintavalmius ja varautuminen vaarassa
Ensivaste ei ole vain arjen turvallisuutta – se on myös osa kansallista varautumista. Poikkeusoloissa tai suuronnettomuuksissa pelkkä ensihoitojärjestelmä ei riitä kattamaan kaikkea avun tarvetta. Siksi sopimuspalokuntien koulutettu ja motivoitunut henkilöstö sekä valmiina oleva kalusto ovat strategisesti merkittäviä resursseja. Poikkeavia tilanteita ensihoidon resursseissa meillä voi syntyä jo ihan normaalina talvipäivänä, kun jalankulkusää yllättää ja tapaturmien määrä kasvaa nopeasti sitoen ensihoidon resursseja – tästä on jo kokemusta useamman kerran. Valmiuden ylläpito vaatii kuitenkin jatkuvaa käyttöä. Jos tehtävät loppuvat, motivaatio hiipuu ja osaaminen rapautuu.
Halpa ja vaikuttava tapa parantaa hoidon saatavuutta
Ensivaste on myös kustannustehokas. Tehtävän kustannus liikkuu joillain alueilla noin 300 eurossa. Kun apu saadaan paikalle 10–15 minuuttia ambulanssia aiemmin, voidaan pelastaa henkiä, vähentää vammojen vakavuutta ja vähentää erikoissairaanhoidon kuormitusta. Tämä tuo säästöjä, joita ei voi jättää huomiotta.
Yhteistyö on tulevaisuuden ratkaisu
SSPL ja Suomen Kylät ry ovat esittäneet, että ensivastetoimintaa on kehitettävä valtakunnallisesti osana kansallista turvallisuusstrategiaa. On aika uudistaa hälytyskriteerit, varmistaa lääkehoidon jatkuvuus ja tunnustaa sopimuspalokuntien merkitys arjen ja kriisien turvaajana.
Lisäsätiedot:
Aleksi Peurala
Järjestöpäällikkö
0400803215
aleksi.peurala@sspl.fi
