Sopimuspalokunta-tunnustus LähiTapiola-ryhmälle

Suomen Sopimuspalokuntien Liitto on myöntänyt Sopimuspalokunta-tunnustuksen LähiTapiola-ryhmälle kiitoksena ja huomionosoituksena pitkäjänteisestä ja laajasta sopimuspalokuntia tukevasta työstä. Huomionosoitus on tarkoitettu kannustamaan jatkamaan hyvää ja ansiokasta turvallisuuden- ja sopimuspalokuntatoiminnan eteen tehtyä työtä.
LähiTapiola-ryhmän yhtiöt ovat pitkään tukeneet paikallista turvallisuustyötä erilaisten kohdennettujen avustusten muodossa. Yleisimmin saadut lahjoitukset on sopimuspalokunnissa ohjattu palokuntanuorisotyöhön, mahdollistamaan jokaiselle sopiva harrastustoiminta. LähiTapiola on vuosien saatossa ollut mukana myös muutamissa paloasema- ja paloautohankkeissa. Työ sopimuspalokuntien toiminnan ja turvallisuuden edistämiseksi onkin jatkunut huomattavan pitkään, mikä on yksi tunnustuksen myöntämisperusteista.
LähiTapiolan pääjohtaja Juha Koponen vastaanottaa sopimuspalokunta-tunnustuksen SSPL toiminnanjohtaja Ari Maskoselta
– Palokuntanuorisotyö kasvattaa ja ohjaa nuoria yhteiskunnallisesti tärkeän pelastustoimen pariin. Nuorisotoiminta on pääasiassa nuorelle maksutonta harrastustoimintaa, jossa palokunta huolehtii tarvittavista varusteista, eikä osallistumismaksuja ole. Sopimuspalokunnat rahoittavat nuorisotoiminnan pääasiassa itse, joko erillisen sopimuskorvauksen kautta, varsinaisesta palokuntasopimuksesta varoja ohjaamalla tai erilaisilla talkootöillä, kertoo Suomen Sopimuspalokuntien Liiton toiminnanjohtaja Ari Maskonen. Erilaiset rahalahjoitukset mahdollistavat monin paikoin ajanmukaisten ja riittävien varusteiden hankinnan, sekä esimerkiksi vuosittaisten palokuntanuorisoleirien omavastuuosuuksien maksamisen, tai huomattavan pienentämisen. Monessa paikassa onkin periaatteena, että palokuntaharrastus ei saa jäädä kiinni lapsen tai nuoren taloudellisesta asemasta yhteiskunnassa, Maskonen sanoo.
Sopimuspalokunta-tunnustus on aiemmin jaettu Suomen Palopäällystöliitolle ja Etelä-Karjalan pelastuslaitokselle. Tunnustuksen saamisen edellytyksenä on pitkäjänteinen toiminta, joka tukee sopimuspalokuntia mahdollisimman laajasti. Tunnustus jaetaan korkeintaan vuosittain, edellisen kerran tunnustus on jaettu vuonna 2019. Sopimuspalokunnat mahdollistavat pelastustoimen hälytyspalvelut tehokkaasti koko maassa, tavalla, joka ei olisi kustannustehokkaasti ja työvoiman käytöllisesti mahdollista pelkästään päätoimisen ammattihenkilöstön voimin.
– Paikallisuus leimaa vahvasti niin sopimuspalokuntien kuin meidän lähitapiolalaisten toimintaa. Suomi on iso maa, jossa alueelliset toimijat voivat parhaiten tuntea toimintaympäristönsä ja varautua sen riskeihin. Sopimuspalokunnat lisäävät monin tavoin arjen turvallisuutta niin maaseudulla kuin taajamissa, ja tätä me haluamme tukea, sanoo LähiTapiolan pääjohtaja Juha Koponen ja jatkaa: Palokunta ja vakuutusyhtiö tulevat avuksi silloin, kun tulipalo tai onnettomuus sattuu, mutta yhdessä toimien voimme myös ennaltaehkäistä vahinkoja ja auttaa niihin varautumisessa.
Esimerkiksi vuonna 2021 LähiTapiola-ryhmä tuki noin 250 000 eurolla palokunta- ja pelastustoimintaa. LähiTapiolan juuret ovat 1700-luvun pitäjäkohtaisissa palovakuutusyhdistyksissä. Tänä päivänä ryhmä muodostuu 19 alueyhtiöstä sekä valtakunnallisista yhtiöistä.
Esimerkkejä annetuista lahjoituksista:
30 000€ lahjoitus palokuntanuorisotyöhön Kaakkois-Suomessa
Merkittäviä lahjoituksia tukemaan palokuntayötä Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalla